tiistai 24. syyskuuta 2013

Viimemmin olen koettanut jutella, ja jutellutkin, talitiaisten kanssa eräänlaisen vislaimen avulla. Tää stoori sen sijaan saattaa olla fiktiota.

Kun jouduin joka tapauksessa kuuntelemaan naapurin vanhusten pikkukoiraa, huomasin toistelevani piskin räksytyksiä. Kai se oli keino kestää.
Louskutettuani leukojani kokonaisen iltapäivän äkkäsin jotain. Havaitsin koiran repertoaarista useita erilaisia haukunnoksia. Niitä yhdistelemällä se rakenteli ilmiselviä lauseita.
Vä-vä vä-vä väy-vä-vä. (Valitan intonaation ja sävelkorkeuden puutteellista välittämistä.)
Aika usein ilmennettyään tarpeensa koira sai mitä halusi. Kuului matalampi, hiljaisempi väyh. Kiitos.
Aloin kuunnella koiraa.
Monesti se joutui toistamaan asiansa. Sitä ei haluttu ymmärtää.
Olin lähellä mennä soittamaan ovikelloa kertoakseni, että lenkki ennen Emmerdalea olisi loistoratkaisu koiranne mielestä. Sitä paitsi hän on olemassa myös Emmerdalen aikana. Kevyen musiikin sijaan voisi joskus suosia klassista.
Sitten kerran, tiesin pariskunnan olevan kaupassa, he kävivät aina ostoksilla yhdessä kuin harrastuksessa, koira alkoi räksyttää. Hän puhui minulle.
Valitteli aukkoja sivistyksessään. Kukaan ei lue hänelle kirjoja ääneen. Hyllyssä olisi kyllä vaikkapa joitain aforistikkoja, mistä lienevät Ernonsa lahjaksi saaneet, mutta koiralla ei piikikkäästi pureviin parsiin ollut pääsyä. Sellaisesta kuin äänikirja omistajat eivät olleet kuulleetkaan.
Niinpä aloin lukea kauppa-aikoina koiralle seinän läpi Sartrea, Barthesia, Baudrillardia ja muuta lohdutonta. Saatoin lukea kirjoja myös öisin hiljaisella äänellä. Hyväkorvainen kuuntelija seinän takana urahteli syvään.
Sitten eräänä päivänä hän ilmoitti halustaan muuttaa luokseni. Hän puhui siitä toki ensin omistajilleen, mutta nämä eivät ottaneet koiran kotkotuksia ollenkaan todesta. Sanoin etten voisi auttaa. Hän ei murahtanut minulle viikkoon.
Sitten hän haukahti, hän ilmoitti karkaavansa. Mutta sehän olisi itsemurha, kuiskasin lattianrajaan. Kuului matala, vaimea väyh.
Oltiin hiljaa. Hän kysyäisi niin huolimattomasti kuin osasi, tahtoisinko lähteä hänen mukaansa. Sisälläni liikahti. Mutta kyhjötin polvillani mykkänä.
En kuullut koirasta enää ynähdystäkään. Jäin asuntooni yksin.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

riisun riisun
riisun olen pinniä vaille
ja ovenraon näköinen
ja saunapolun mittainen
kissan
   hännän väristys haukotus
   kovat kaulukset
   kuu
kylälle jääneen mahdoton matka kauas pois (siitä paikasta)
             riisun riisun pois
olen ison kaupungin nahka
tossunlätät uloskäynnin ja kehystetyn peltotilkun vaiheilla
toisessa jalkani
toisessa linnunpelättimen ainoa millä tulla yhteen
toisessa riisun riisun vain
toisessa kajuutan sisäseinä sumua
riisun aalto aallolta
jää pinni
sijansa käsivarren ja kyljen loma
tipahtaa
kunnes harjalla supsutellaan maa
(riisun) ympäriltä kaikkialta
toisessa aaltoa maata
toisessa ovenraon aikainen

perjantai 20. syyskuuta 2013

Vondelpark, Amsterdam, tällä viikolla.

puu on ollut 50 v mutta
kuiskaa minulle että
syntyy nyt
ja me niin ehdittiin jo lahota
puhallinsoittajan poskenliikkein
kaarrokset korvaan nyt
letit latvukseen nyt
lautaa, lyötyä
ja lyötyä luuta läjä
             (vitsivitsi)
ei huumoria            (vitsivitsi)
ei kipua
tämän kerran
olemme yhdessä pieni pöytä kahdelle

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Vilna. Eilen ja tänään.


tällä matkalla olen vähemmän matkalla
enää
yö pimenee keskelle lyöden
niskani ei saa unta se kiertää tutkimassa vanhoja paikkoja ja sanoo olet rauhaton
kukaan ei ojenna sitä, tällaisin kasvoin oltiin kolhoosilla
(ilmeet kulkevat naamallani mikään ei liikahda, kuin pellot)
viimeksi juuri siellä kuhmuisella pellonpientareella tapettu sikaa tällä lailla
vaha ja jää
menneet yhdessä rikki ensimmäistä kertaa
vaihdetaan ne liekiksi ja paperiksi ja kaikki korjaantuu
niskani on nukahtanut jonnekin hyvänen aika että olen matkalla
vetelyksen liioittelun kokoinen liike
pehmeät askelet näin pysyn elossa jos haluan
tai teen mitä haluan ja pysyn elossa
ymmärrän tarkoituksia liikaa niskani asettuu aloilleen kokemuksia rikkaampana
on rakastunut kampelan muotoiseen kaarnanpalaan
paennut kulakkeja kietonut villaa näkymättömän ympärille katsonut muotoa
etsinyt jakausta minusta
kuin tekisi kaiken puolestani tunnustelisi ennakkoon sillä
lopulta kaikkien irtoavien solujen on matkustettava kuolemaan kantapäähän
ennen kuin voivat lähteä täältä
olen rauhaton
kai vain rauhaton

tiistai 3. syyskuuta 2013

sellainen jonka pitäisi lentää kävelee heinikossa heinää hennommin jaloin
edestakaisin hitaammin yhä edestakaisin
minäkin haluaisin siivota kaistaleen
paha sitten kun joutuu selälleen
selvästi sellainen syksy jota ei ole ennen ollut
läpikulku monesta kohtaa
olen vaahteroiden ja pihlajien tiloissa
hautausmaalle laskeutuu kaikkinaisuus vaikka se jo siellä on
kahden ison kiven välinen syvä ääni
ihmettelenkin joskus meitä
kaistaleeni
tämä tie on kyllä niin piirretty että astumalla todistan tunnustan
sitä kuinka kaiken pitäisi olla valmiina
kaistaleeni läheltä tietä uppoudun kerrostumiin
edestakaisin yhä hitaammin edestakaisin